Tiistaina me lounastettiin ihanan Kajsan kanssa kaupungilla. Ravintolassa ei ollut syöttötuolia ja Ilmari oli sitä mieltä, että äidin sylissä on ihan tylsää. Ilmari viihdyttikin sitten itseään mm. heittämällä mun ruokalautasen lattialle kahdesti. Kajsa siivosi ruuanjämiä lattialta jakkupuvussaan ja nauroi. Tästä lounastelusta ei sattuneesta syystä ole kuvia.
Mutta Ilmarin päivän paras hetki taitaa Tukholmassakin olla se, kun isi tulee kotiin.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Bussen till Slussen
Me oltiin tänään Ilmarin kanssa Söderissä!
Olin aikatauluttanut meidän lähdön niin, että Ilmarin piti nukkua heti päikkärit ja suunnittelin kulkevani latte-muki kädessä pitkin Sofon katuja nukkuvaa vauvaa lykkien. No eihän Ilmari nukahtanut vaan kiukkusi vaunuissa, joten mentiin kahville yhdessä. Ilmari otti tilan haltuun ja lirkutteli lähipöytiin, joten mä sain juoda kahvini rauhassa, ylpeänä valloittavasta lapsestani.
| Joko mennään? |
| Meidän bussipysäkki. Viidessä minuutissa on Söderin mestoilla. |
| Ruotsalaista bussia odottaessa irvistyttää. |
| Äidillä suu kardemummapullassa, lapsella banaanissa. |
Ensimmäinen arkipäivä
Hei ystävät, kiva kun löysitte tänne!
Täältä voitte lukea mitä Ilmari, Esko ja Henriikka touhuavat Tukholman-komennuksensa aikana.
Tänään on Eskon ensimmäinen työpäivä. Me Ilmari kanssa ihmetellään, että mitä kummaa me täällä päivät touhutaan kahdestaan.
Täältä voitte lukea mitä Ilmari, Esko ja Henriikka touhuavat Tukholman-komennuksensa aikana.
Tänään on Eskon ensimmäinen työpäivä. Me Ilmari kanssa ihmetellään, että mitä kummaa me täällä päivät touhutaan kahdestaan.
| Kuvassa vasemmalla meidän kotitalo, tuo punainen tuolla ihan reunassa. Kuva täältä. |
Tilaa:
Kommentit (Atom)