keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kirjastopoika

Täällä on lämmin. Soitin eilen Eskolle töihin ja pyysin ostamaan keskustasta Ilmarille lierihatun. Ei me sellaista osattu pakata, mukana on vain pipoja.

Viime viikonloppunakin oli kiva ilma ja me vietettiin lauantai Vasastanissa. Vasastan on kuulemma nyt "se" asuinalue, joka näkyy asuntojen korkeina hintoina ja vuokrina. Kiva alue se olikin, kyllä me siellä voitaisiin hyvinkin asua, jos Tukholmaan pidemmäksi aikaa muutettaisiin (paitsi, että asuttaisiin luultavasti varojen puutteessa hyvin ahtaasti).

Vasastanissa on myös Tukholman kaupunginkirjasto. Ilmarista erityisesti sen portaat oli näkemisen arvoiset.

Tässä odotellaan, että kirjasto aukeaa. Laiskat ruotsalaiset avaavat kirjastonsa vasta puoliltapäivin.

Porrashaaste vastaanotettu. Tässä ollaan jo puolessa välissä.



"Vau! Kyllä tämän takia kannatti kiivetä."

torstai 2. toukokuuta 2013

Moderna Museet

Viime viikonloppuna Ilmari pääsi vihdoin Moderna Museetiin. Ehdittiin katsoa Hilma af Klint ja Niki de Saint Phalle, näistä jälkimmäinen oli Ilmarin suosikki. Lauantai oli mainio valinta museopäiväksi, sillä ihmisiä ja hälyä oli sen verran paljon, että pienen taiteenystävän ajoittaiset karjahdukset hukkuivat tehokkaasti äänimattoon.

Kun taideteokset oli katsottu, Ilmari testasi museon käytävän sekä nurmikon konttausominaisuudet.

"Mä istun tässä ihan muinavauvoina, vaikka Paappa kuvaa musta videota."


torstai 25. huhtikuuta 2013

1-vuotias

Tässä synttärisankari leikkii lahjapalikoillaan:



Paljon ollaan taas puuhailtu, vieraita kävi ja huomenna on tulossa lisää. Tukholmassa on vihdoinkin keväiset säät, joten nyt me yritettään käydä leikkipuistossa päivittäin.  Ilmarista puistoilu on hauskaa ja paikallisen hiekan maku on testattu jo useaan otteeseen. Hyvälle maistuu!


Ulkona voi seistäkin, jos aivan hurjaksi rupeaa.

Meidän lähileikkipuisto on toki meren rannassa.

Vauvakeinu ruotsalaiseen tapaan.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Juhlaviikot

Meillä vietetään juhlaviikkoa. Se alkoi tiistaina toisella hääpäivällämme, jatkui tänään Eskon synttäreillä ja huipentuu huomenna Ilmarin ihka ensimmäisen syntymäpäivään. Saadaan huomenna viikonloppuvieraiksi Ilmarin mummo, pappa ja isomummo, joten ihan ilman synttärivieraita pikku taapero ei Tukholmassa jää.

Täällä on satanut melkein koko viikon (no eilen aurinko vähän paistoi, mutta siinä se), joten ollaan vietetty aikaa lähinnä sisätiloissa. Maanantaina kävin Ilmarin kanssa uimassa ja vaikka oltiin kahdestaan liikkeellä niin hienosti meni! Mun suuri pelko siitä, että Ilmari konttaa täysiä suihkutiloista altaiden puolelle ja minä juoksen suihkusta alasti perässä jäi toteuttamatta, joten uskalletaan varmasti Ilmarin kanssa toistekin kahden polskimaan.

Tänään treffailtiin Eskoa sushilounaalla synttäreidensä kunniaksi ja sitä ennen me vielä ehdittiin kahvitellakin Ilmarin kanssa Östermalmilla. Ilmarista vegesushi oli herkkua!

Mun herkut.

Ilmari joutui pureksimaan lusikkaa....

...mutta se ei haitannut yhtään!

Inari-sushi on nam!


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevättä odotellessa

Tällä viikolla me oltiin arkipäivät Ilmarin kanssa pääosin kotona. Matkustaminen vaati veronsa ainakin minusta, joten suurin osa viikosta pysyteltiin Saltsjöqvarnissa.

Lumessa oli hauska mönkiä.

Torstaina seinät tuntuivat jo kaatuvan päälle, joten pakkasin pojan vaunuihin ja hyppäsin Djurgårdenin-lauttaan ilman sen suurempaa päämäärää. Perillä Skansenin portit kutsuivat ja kärräsin lapsen ihmettelemään eläimiä sekä vanhoja rakennuksia. Ilmarin suosikkilistalle nousivat (lautassa nähty) koira, kanat ja lehmä. Satuttiin hylkeiden altaan viereen ruokinta-aikaan ja mä kuvittelin, että Ilmari olisi ihan innoissaan noista kummallisista, isoista tuhisijoista, mutta häntäpä vaan suututti kun en antanut sukeltaa hylkeiden sekaan uiskentelemaan. Hylkeiden hienouden ymmärtäminen vaatinee siis vielä hieman lisää ikää.
 
Koira bongattu!

Meidän lautta.

Intensiivinen tuijotus kohti kanoja.


Reilu viikko sitten Ilmari innostui kävelystä tukea vasten. Taaperokärryä ei pakattu mukaan, joten sen korvikkeena toimii sohvapöitä ja syöttötuoli. Esko jutteli alakerran naapurin kanssa ja hän oli täältä kantautuvien äänien perusteella luullut, että asunnossamme on käynnissä remontti...


Ja on Ilmari toki kahvillekin päässyt! Näissä kuvissa ruokailtiin Götgatanilla.



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Lapissa

Me oltiin viime viikko Lapissa! Aikamoinen matkustuspäivä oli kiirastorstaina - aamulla lento Helsinkiin ja illalla yöjuna kohti Kolaria. Viikko hiihdeltiin Pallaksen ja Oloksen mahtavilla laduilla ja eilen lennettiin kahdessa erässä takaisin Tukholmaan. Ihana loma takana, mutta kiva myös olla takaisin täällä. Olkoonkin, että taidan tarvita pari palautumispäivää eilisen matkustamisen jäljiltä....

Arlandasta löytyi kiva seisontatuki.


Tunnelma on tiivis kun neljä aikuista plus vauva matkustaa samassa junahytissä.


Ekan yön mökissä oli tosi hauska puukori.

Ilmari pääsi pari kertaa hiihtoretkelle ahkiossaan.

Uusi herkku: rieska. 


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tiistai-illan huumaa

Tiistaina me lounastettiin ihanan Kajsan kanssa kaupungilla. Ravintolassa ei ollut syöttötuolia ja Ilmari oli sitä mieltä, että äidin sylissä on ihan tylsää. Ilmari viihdyttikin sitten itseään mm. heittämällä mun ruokalautasen lattialle kahdesti. Kajsa siivosi ruuanjämiä lattialta jakkupuvussaan ja nauroi. Tästä lounastelusta ei sattuneesta syystä ole kuvia.

Mutta Ilmarin päivän paras hetki taitaa Tukholmassakin olla se, kun isi tulee kotiin.